Tiimi Nuuhkun takana

Kuka
Olen Outi Louhela-Takkinen ja asun Tuusulassa. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä kaksi koiraa; 8-vuotias keskikokoinen snautseri Rollo ja 1-vuotias belgianpaimenkoira malinois narttu Raita. Eläimet ovat kuuluneet aina osaksi perhettämme. Nuorempana vapaa-aikani kului hevostallilla oman hevosen kanssa, myöhemmin tallityöntekijänä toimiessa.
Perheen koirat ovat olleet lähinnä seurakoirina, ja koiraharrastukset ovat tulleet kuvioihin mukaan omien koirien myötä. Rollon kanssa olemme harrastaneet jäljestystä, hakua, rally-tokoa, tokoa ja agilityä. Rollo viettää nyt eläkekoiran elämää, mutta pääsee välillä touhuamaan rakkaiden lajien parissa. Raitan kanssa on aloitettu alkeita useampiin eri lajeihin, mutta pääpaino tulee todennäköisesti olemaan pk-lajeissa. Harrastuksista jäljestys on suurin intohimoni. Yrityksen nimen takana onkin rakkaus hajutyöskentelylajeja kohtaan.
Koulutus
Koulutukseltani olen fysioterapeutti (AMK), joksi olen valmistunut keväällä 2016 Joensuusta Karelia ammattikorkeakoulusta. Olen tehnyt fysioterapeutin töitä valmistumisesta asti, ja eniten työkokemusta on kertynyt kuntoutussairaalassa työskentelystä. Olen työskennellyt niin tuki- ja liikuntaelimistön kuin neurologisen fysioterapian parissa. Eläinfysioterapian erikoistumisopinnot olen käynyt Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulussa ja eläinfysioterapeutiksi olen valmistunut joulukuussa 2021. Lisäksi olen käynyt urheilukoirahierojan koulutuksen vuonna 2018.
Lapsuuden haaveeni on ollut päästä työskentelemään eläinten kanssa ja tuntuu hienolta päästä toteuttamaan tämä unelma. Erityistä mielenkiintoa herättää työ- ja harrastuskoirien fyysisen toimintakyvyn tukeminen. Lisäksi lähellä sydäntäni ovat seniorikoirat sekä neurologiset sairaudet. Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaikenlaiset koirat. Fysioterapia toteutetaan aina eläimen ehdoilla ja harjoitteet laaditaan yksilöllisesti tilanteen mukaan. Teen eläinfysioterapiaa tällä hetkellä sivutoimisesti.


”Hyvässä fyysisessä kunnossa jaksaa aina jäljestää häntä heiluen!”
– Rollo